torstai 18. helmikuuta 2021

Kehyskudontaa

Tässä joskus innostuin kokeilemaan kehyskudontaa. Mieheni teki minulle kehykset, joihin "loimet" laitoin kalastajalangasta. Valmiita kudontakehyksiä myydään ainakin käsityökeskuksissa. Ensimmäisen työn nimi on talvi.
Toisen nimeksi tuli kevät.
Kolmas ja neljäs ovat syksy-aiheisia. Syksyn värit ovat niin ihania, että innostuin tekemään kaksi. Tein myös yhden kesä-aiheisen, mutta sitä en ole muistanut kuvata.

 Kaikissa kudonnoissa työ kapenee keskeltä ja ajattelinkin seuraavissa  kiinnittää siihen enemmän huomiota, että työ tulisi tasaisempi. Oman haasteensa tuo erivahvuiset langat, mutta sillä saa työstä kyllä elävämmän. Tämä on myös kiva tapa käyttää jämälankoja hyväksi. Täytyy pyytää miehen tekemään vielä isommat kehykset, että saan tehtyä suurempia töitä. Suunnitelmissa on löytää joku kaunis oksa luonnosta ja ripustaa vuodenaikakudonnat siihen esille.

tiistai 16. helmikuuta 2021

Napeista uutta


 Napeille on aina käyttöä. Yhteen aikaan keräsin ja ostin, kun halvalla sai niin kaikenlaisia nappeja. Olen tehnyt monenlaisia koruja niistä joskus myyntiinkin. Korviksia, kaulakoruja, sormuksia. Yhden kukko-aiheisen taulunkin tein. Jos nään jossakin kauniita nappeja niin ostan. Kirppikset on hyviä paikkoja löytää nappeja.Vironreissultakin tuon aina niitä tullessani. Töihin olin myös kuskannut nappejani askarteluun. Tämän vuoden ystävänpäiväkortitkin askartelimme mistäs muusta kuin napeista.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Tänään on vielä talvi


 Eilen haaveilin jo keväästä, mutta todellisuus näkyy ulkona....TALVI on vielä vahvasti. Pikkuisen aurinko antaa lapauksia keväästä, mutta vielä on lunta ja lapsilla kivat talvileikit. Tänään leivon laskiaispullia ja ajattelin tehdä laskiaspullakranssin. Laitan vain kakkuvuokaan pullia paistumaan vieriviereen kranssinmuotoon ja sitten niiden jäähdyttyä täytän mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Vien kranssin ilahduttamaan äitiäni Ystävänpäivänä. Mukavaa Ystävänpäivää kaikille, jotka tämän lukevat <3

lauantai 13. helmikuuta 2021

Mökkikauden odotusta

Me miehen kanssa odotellaan jo kovasti mökkikauden avausta. Aloitamme sen pilkkimisellä, kun kevätaurinko jo lämmittää. Välillä käymme lämmittelemässä mökissä. Paistamme makkaraa takassa ja keitämme kahvit. Tämä on vasta toinen talvemme mökin omistajina. Ihailemme vielä melko uutta ostostamme ja kehumme toisillemme, että tehtiimpä hyvät kaupat!

 Jos saamme pilkillä kaloja niin paistamme ne kotiin tullessa voissa pannulla. 

Mukava on haaveilla keväästä ja mökkipuuhista. Mielessäni muhii jo muutama tuunausjuttu terassille ja mökin tontille. Ensi kesänä jos koronalta suodaan niin kutsumme mökille ystäviä viettämään aikaa kanssamme. Helmikuu on jo hyvässä vauhdissa, joten jaksetaan odottaa vielä vähän aikaa kevättä!

perjantai 12. helmikuuta 2021

Ajatuksia työmotivaatiosta



 Suosikkipäiväni PERJANTAI on NYT! Työviikko on takana ja ansaitut lepopäivät edessä, Olenkin niiden tarpeessa. Työmotivaationi on kärsinyt kovan kolauksen viimeaikoina. Itse työ on raskasta ja rakasta! Se antaa paljon, mutta jatkuvat muutokset rassaavat minua kohtuuttomasti. Asiakkaat eivät minua väsytä henkisesti, mutta ensi syksynä tulevat suuret muutokset saavat minut ajattelemaan, jaksanko tätä enää? Muutoksissa on paljon asioita, joista ajattelen, että ne eivät ole asiakkaan edunmukaisia. Koen,että en saa vaikuttaa asioihin, joissa minulla on pitkä kokemus ja asiantuntemus. Ne tahot jotka ovat muutosten takana lupaavat monenlaista, mutta kokemus on osoittanut, että heitä ei sido mitkään lupaukset ja nelupaukset ovat ennenkin karisseet ajan myötä. Peustelut muutoksille ontuvat ja niisä tuntuu olevan "oma lehmä ojassa".

 Minulle tärkeää työssä se, että koen sen merkitykselliseksi ja teen sitä sydämelläni. Palkka ei ole tärkein asia, mutta tottakai tarvitsen sitä elääkseni. Jos en tarvitsisi niin nyt olisi paikka pyytää verokortti käteeni. Lyödä hanskat tiskiin! Nyt tuntuisi helpommalta olla sellainen, että tekisin työtä ajattelematta sen syvällisemmin. Ajatella, että palkka on sama, vaikka en ajattelisikaan niin paljon asiakkaan parasta. Tekisin vain työni ja sillä siisti.

Ikää on minulla sen verran ja asun pienellä paikkakunnalla, että uudelleen työllistyminen ei ole helppoa. Olen kyllä avoimia työpaikkoja jo selaillut netistä. Parasta olisi nyt kun olisi rahaa jäädä kotiin. Mahdotonta summaa en tarvitsisi. Ryhtyisin pullantuoksuiseksi isoäidiksi. Hoitaisin lastenlapsia heidän sairastuessaan ja vanhempien käydessä töissä. Ottaisin vastaan koululaiset koulusta lämmin kaakaomuki valmiina. Mietin virkavapaata!? Mistä saisin sen verran rahaa, että ei pelkällä miehen ansioilla kitkuttelisi. Ajatukset risteilevät päässäni.....

tiistai 9. helmikuuta 2021

Villasukat ei oo niin mun juttu


 Juu villasukkien kutominen ei oikein oo mun juttu. Rakastan kyllä niitä käyttää, mutta niiden kutominen on aika tylsää. Lapsenlapsille teen silloin tällöin sukat, mutta en koen olevani siinä omimmillani. Kuvan sukat oon tehny itselleni itse värjäämistäni langoista. Ohje on omasta päästä keksitty. En oikein ole hyvä kuvioita kutomaan. Aina lanka alkaa kiristämään jossakin vaiheessa. Aina kun itse olin raskaana tai lasteni perheisiin odotetaan vauvaa niin silloin on aina sisäinen pakko kutoa pienet sukat ja tumput.


Muutama sana minusta.....Tykkään siis käsitöistä, eläimistä, kirpputoreista ja Peppi Pitkätossumeiningistä. Olen kuitenkin hyvin ristiriitainen monessa jutussa. Toisaalta olen nuuka toisissa asioissa tuhlaaja. Tykkään vinksinvonksin meinigistä, mutta sisustus kotona on maalaisromanttista. Olen puhelias, rönsyilevä ja suorapuheinen, mutta toisaalta viihdyn kotona parhaiten erakkona. Olen syntynyt ja asunut nuoruuteni kaupungissa, mutta rakastan asua maalla. Nautin ostaa ja antaa lahjoja, mutta en ole rahan perään ja en ole koskaan tienannut hyvin. Olen joissakin asioissa laiska ja saamaton, mutta joissakin malttamaton ja hätäinen. Tässä muutamia asioita minusta, mutta jos vierailet sillointällöin blogissani opit varmasti lisää ristiriitaisuuksia minusta. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, jotka eksyvät Nuotiorantaan!

maanantai 8. helmikuuta 2021

kudottuja torkkupeittoja

Tällä hetkellä minulla on kaksi käsityötä kesken. Toinen on marjapuuronpunainen torkkupeitto olohuoneeseen. Teen tätä kutoen. Sovellan pinterestistä löytämääni ohjetta niin että reikäommel ja tavallinen oikea vaihtelee.

 Jouluksi tein punaisen, jossa tämä kuvio toistuu ainoastaan. Siskolle taas tein beigen samalla mallilla joululahjaksi. Pojan perheelle tein peiton tätä reikäommelta 30cm molempiin päihin ja keskelle oikeata neuletta. Näitä on ollut kiva kutoa, vaikka olen kyllä enemmän virkkaaja kuin kutoja. 

Voi, että kun aika on rajallista. Olisi niin paljon käsitöitä ja askarteluja mitä olisi kiva kokeilla!

lauantai 6. helmikuuta 2021

Helppo kotiruoka

Kuvassa voi olla ruoka

 Helppo ja mielestäni maistuva ruoka on Jauhelihakiusaus. Teen sen näin:

Perunoita suikaleina tai valmis perunasipulisekoitus. Jauhelihaa ja sipulia pannulla paistettuna. Kesäkurpitsaa siivuina. Edelliset kerroksittain vuokaan. Sulata koskenlaskijasulatejuustoa ruokakermaan sekä mustaapippuria ja lihaliemikuutiota tai suolaa. Kaada seos vuokaan muiden aineiden päälle.Uunissa 200 astettan. 1h

Kiusauksen kanssa sopii punajuurisalaatti. Esim. punajuurta raastettuna, raejuustoa, purjoa ja raastettua omenaa.  Hyvää ruokahalua!


 

Kankaanpaloille ja pitseille uusiokäyttöä


 Jos sinulla on kankaanpaloja ja pitsejä ja et tiedä mihin niitä käyttäisit? Yks kiva vinkki on tehdä niistä erikokoisia "tupsuja" sisustukseen. Värikkäistä kankaista saa kivoja esim. lastenhuoneeseen ja hillitymmistä saa vaikka makuuhuoneeseen. Itse laitoin pellavaa, pitsiä, tylliä ja erivahvuisia kankaita. Tein pahvista tupsukehikoita, leikkasin kankaat nauhoiksi ja sitten vaan nauhoja kehikon ympärille täyteen. Lopuksi leikkasin niin kuin tupsuissakin ja solmin lopuksi pitsillä tai kangasnauhalla kiinni keskeltä. Kivaa kierrätystä!

perjantai 5. helmikuuta 2021

Virkattuja mattoja ja perjantain rentoutumista

Välillä tulee innostus mattojen virkkaukseen. Siinä saa niin näkyvää helposti aikaan. Ontelokuteesta virkkasin LANKAVAN ohjeella tämän beigen ja toisen vihreän maton. Maton nimi taisi olla tulppaani. Tämä malli on mielestäni tosi kaunis. Halkaisija on n.160 cm
Tälläiset virkkasin trikookuteesta makuuhuoneen sängyn viereen. Helminauha on tehty myös LANKAVAN ohjeella.
Vessaan virkkasin tähti-maton ohjeella tämän. Minusta Lankavan-ohjeet ovat selkeitä ja kauniita. 

Nyt minulla on työn alla marjapuuronpunainen torkkupeitto kutoen. Nautin niin näistä perjantai-illoista raskaan työviikon jälkeen. Käsityö, suklaata ja joku kiva ohjelma telkusta saa minut rentoutumaan:)