lauantai 1. huhtikuuta 2023

Villatakki itse värjäämistäni langoista

Kun ihmiset usein kertovat tekevänsä jotain omasta päästänsä, niin minä aina ihmettelen, sillä itse en osaa kutoa tai virkata oikein mitään ilman ohjetta. No tämän villatakin nyt kuitenkin kyhäsin ihan omasta päästä.  Siis mallin, mutta meidän lampailta sain kuitenkin villat. Virkkasin isolla koukulla niin takki valmistui nopeasti.

Minulla on vain kaksi lammasta Pulmu ja Kerttu. Niiden villoja kerään jokusen vuoden ja vien ne sitten sellaiseen kehräämöön, joka lupaa kehrätä minulle niistä meidän lampaiden villoista lankaa. Monet kehräämöt ei lupaa omista villoista lankaa, vaan sekoittaa ne muiden villoihin ja sitten saa lankaa ihan kenen tahansa toimittamista villoista. Minulle on tunnearvoa, että omat lampaat ovat lahjoittaneet minulle villat.

Villatakki on lämmin ja aina kun haluan edustaa pikkuruikkusta tilaani laitan sen päälleni. Luonnonvärit ovat siitä ihmeellisiä, että ne kaikki sointuvat toisiinsa. 


 Nuo punaiset raidat ovat saaneet värinsä myrkkyseitikistä. Olen löytänyt oikein hyvän apajan, missä niitä kasvaa. Niitä kun kerää ja kuivaa niin saa tehtyä monta väriliemeä värjäykseen. Aikaisemmin täällä blogissa olen kertonut vähän tarkemmin luonnonväreillä värjäämisestä. Odotan ensi kesää, että saan mökillä värjätä uusia lankoja.

tiistai 28. maaliskuuta 2023

Nyt on grillikota tilattu!

 


Nyt täälla ollaan jo intoa täynnä! Saatiin aikaiseksi tilata Nuotiorantaan haaveilemamme grillikota ja pieni nukkumatila. Tuota on pikkusiipeä on markkinoitu saunaksi, mutta koska meillä on jo sauna niin halusimme sen nukkumatilaksi. Siihen mahtuu parisänky tai vuodesohva hyvin. Meidän mökki kun on niin pikkuruinen on tämä kokonaissuus meille ihan passeli. Haaveilen jo grillaamisesta, lättyjen paistosta, kalan loimuttamisesta ja nokipannu kahveista ihanassa hirsikodassamme. Yritän haalia lampaantaljoja edullisesti penkkien suojaksi. Jostakin ihanasta Marimekon kankaasta haluan ommella verhokapat. Renginkaapin haluaisin myös ostaa nukkumatilan seinälle.

Grillikota tulee elementteinä ja toimitus pääsiäisen jälkeen. Kodan tulee pystyttämään vävymme isä, joka on kokenut rakentaja. Ukkoseni ei siihen hommaan ryhdy, koska hänellä on vielä liiterin katonteko ja viimeistely kesken ja eikä varmaan osaisikaan yksin sitä koota. Liiteri on tarkoitus maalata myös tänä kesänä. Voi, että meillä kynnet syhyää jo kevät puuhiin, mutta kun lunta tupruttaa lisää vaan ja sekös harmittaa! No kyllä me jaksetaan odottaa ja haaveilla ihanasta kesästä.

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Juhannus muistoja 2022


 Viime Juhannusta vietimme jo uuden perinteemme mukaan Nuotiorannassa. Lapset uivat, saunoivat ja leikkivät koko aaton. Grillattiin herkkuja ja kuvan ihanaa kakkua söimme kilpaa. Minä istuin terassilla ja seurasin jälkipolvemme menoa. Neljä lastamme rakkaineen ja 9 lastenlastamme kaikki yhdessä. Mitään minulta ei puuttunut.

torstai 16. maaliskuuta 2023

Last summer



Odotan niin tätä, että saan taas varpaat paljaana istua ja nauttia laiturilla niin kuin viime kesänä.
Katoa ympärilleni ja rentoutua.
Viime kesänä saimme mökille uuden kulkusillan laiturille ja




uudet tukevat portaat terassille. Uusi liiterikin tuli melkein valmiiksi. Puita kaadettiin tontilta ja kaivuri kävi kaivamassa pohjat liiteriin ja tulevaan grillikotaan.



 Voi kuinka olen kaivannutkaan kesää. Viime kesä oli luopumisen aikaa. Äitini kuoli elokuussa ja melkein koko kesä meni kuin sumussa. Talvi on tuntunut pitkältä ja kylmältä. Haaveet mökkielämästä on tuonut toivoa paremmasta. Tänä kesänä olemme päättäneet nauttia enemmän ja keskittyä joka hetkeen. Ihmetellä luontoa uusin silmin.

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Kirpputorihassu


 Olen aikaajoin melkoinen kirppishai. Kerään mm. kaikenlaista vanhaa. Kuvassa oleva kuvataulu maksoi 3€ ja takana lukee vuosiluku 1923. Tälläisiä tauluja eriaiheisia minulla on muutamia. Lisäksi sellasia kissatauluja, missä kissanpojat seikailevat vanhoissa kengissä, akvaarion reunoilla ym. minulla on 5 erilaista. Lapsena rakastuin tälläiseen kissatauluun mummulassani. Varmaan osittain siksi en pysty vastustamaan pieniä kissanpoikasia. 

Kun innostun tekemään jotain käsilläni ja monenlaiseen tekemiseen olen jo hullaantunut, niin niihin liittyy usein se, että kiertelen kirppiksia ostamassa töihini tarpeita. Nyt on vuorossa kierrätyskorut. Helmiä, solkia, ketjuja, sulkia, nauhoja, nappeja ym. Niistä on mukava rakennellä erilaisia koruja. 

Toukokuussa avaamme molempien tyttärieni kanssa kirpputorin. Kirpputori aukeaa tyttäreni vanhaan taloon. Hänen perheensä rakensi uuden talon vanhan talon tontille ja nyt  vanhalle talolle keksittiin käyttöä joksikin aikaa. Talo sijaitsee pienellä paikkakunnalla, joten mikään suurenluokan pisnes ei ole kysymyksessä. Ajattelin kirppiksellä myydä myös noita kierrätyskorujani. Toinen tytär tekee makrameja myyntiin. vanhemmalla tyttärellä taas on kirppiskamaa vaikka muille jakaa. Mielenkiintoinen kesä siis tulossa.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Kevään ensimmäinen käynti mökillä

Eilen kun oli aurinkoinen päivä niin kävimme katsomassa missä mallissa mökki ja Nuotioranta on talven jälkeen. Mies olikin jo käynyt pilkillä pari kertaa, mutta minulle käynti oli ensimmäinen tänä vuonna. Jäät olivat jo ohentuneet niin, että en enää päästä ukkoa jäälle! Lumet oli tontilta jo melkein kaikki sulaneet ja ukkoni jo haravoi polkua neulasista ja lehdistä.

Minä tutustuin mökkiin ja huomasin, että kutsumattomat vuokralaiset ovat mellastaneet mökissä. Voi ei, sivustavedettävän patja oli hiirenkakassa ja fleesepeittoon oli syöty reikiä. Katselin ympärilleni ja aukaisin keksilaatikon. Hölmö emäntä jättänyt keksejä talveksi laatikkoon, hyi! Apua, keksipaketit olivat revityt ja niiden takaa pilkisti pienet korvat ja silmät arkana. Apua, kamala, hyi! Riski emäntä pelkää hiirtä, kun sen yhtäkkiä näkee. Emäntä huutaa isäntää ja isäntä kysyy, että mikä nyt on hätänä? Isäntä katsoo laatikkoon ja kappas vain kaksi hiirtä leikkii kotia laatikossa. Laatikossa on myös fleesepeitosta pieniäpalasia pesäksi tehtynä. Ei tapeta niitä kuitenkaan sanoo emäntä ja hiiret häädetään ulos. Sen jälkeen vaan rätti heilumaan ja tekstiilit osa roskiin ja osa kotiin pesuun.  Taas opittiin uutta. Mitään syötävää ei saa jättää talveki mökkiin!!!

Sitten juodaan kuumat kaakaot ja voileivät terassilla, voi tätä autuutta. Aurinko paistaa ja kohta on kesä! Suunnitellaan huvimajan ostoa. Me halutaan sellainen missä on isot ikkunat, että saa katsella järveä ja luontoa, kun istutaan ja grillataan jotakin, paistetaan lättyjä tai loimutetaan lohta. Täytyy pyytää tarjouksia eri valmistajilta. Pieni sauna remonttikin odottaa alkukesästä. Haaveillaan ja suunnitellaan!




 Kotona olen vaihdellut tekstiilejä keväisempiin. Punainen sai väistyä ja vihreä sekä roosa/vaaleanpunainen valtaa huushollia. Kuvassa olevat sohvatyynyt ostin Pentikiltä. Keittiön sivustavedettävään ostin myös pari uutta tyynyä ja muutama lisää on vielä hakusassa.


Pikkuhiljaa alkaa lapsenlapsen diabeteksen hyväksyminen tuntua mahdolliselta ja olen huomannut, että lapsi on ihan entisensä, iloinen ja reipas. Vanhemmat hoitavat mallikelpoisesti lastaan ja hoidossakin kaikki on mennyt hyvin. Lapsi voi elää normaalia arkea ja tehdä kaikkea mitä ennenkin. Onneksi on terveydenhoito lapsille parasta mahdollista!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Eläinrakas


 


Eläimet ovat minulle tärkeitä. Haluaisin elää niin kuin Peppi Pitkätossu, eläinten keskellä. Se ei kuitenkaan onnistu täysin, koska mieheni ei ole samaa mieltä. Hän kestää koirat ja kissat juuri ja juuri kodissamme, mutta enempää ei kuulemma meidän kotiin ei sisälle tule. Tällä hetkellä meillä asustaa silkkiterrieri, kultainennoutaja ja kissa. Kuvassa oleva kissa on Nuppu. Nuppu kuoli muutama viikko sitten 18 vuotiaana.  Kotieläimistä luopuminen on aina niin surullista ja niiden muisto säilyy aina sydämessäni. 

Meillä on myös pieni kanala, jossa asustaa kukko ja 5 kanaa. Meillä oli myös 2 lammasta melkein 10 vuotta, mutta pari vuotta sitten jouduin niistä luopumaan. Vanhempi lammas sairastui ja siitä piti luopua. Samalla luovuin myös nuoremmasta lampaasta, koska se oli niin kiintynyt toveriinsa ja ei olisi yksin selvinnyt onnellisena. Voin sanoa, että lampaat olivat minulle läheisiä ja rakkaita. Niistä luopuminen oli kova paikka. Sain omista lampaista villaa, joista kehruutin lankaa. Lankaa sitten värjäsin erilaisilla kasveilla. Nyt tämä pari vuotta ilman lampaita on tuntunut, että jotakin puuttuu elämästäni. Pikkuhiljaa on hiipinyt ajatus, että haluan vielä omia lampaita. Nyt pitäisi alkaa vaan taivuttelemaan isäntää tuohon emännän haaveeseen. Isännän suostumusta vaaditaan näissä unelmissä, koska hänen apuaan tarvitsen mm. aitausten teossa, sorkkien lyhentämisessä ym. Olen jo alustavasti tiedustellut saisinko ostettua oman paikkakunnan lampurilta lampaat? Hänellä olisi 3 tuttipullolla ruokittua karitsaa, jotka olisi valmis minulle myymään. Nyt on siis kuukausi aikaa saada mies ymmärtämään, että lampaita kaivataan meidän pikkutilalla.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Taukoa


 Nämä kauniit Arabia puhalluskupit sain eräältä mukavalta ihmiseltä lahjaksi. Olin joskus ilmoitellut, että otan vastaan rikkinäisiä arabian kuppeja. Ajattelin tehdä niistä koruja. Nämä kupit ovat kuitenkin ehjiä, että en raaski tehdä niistä koruja vielä ennen kuin ne jostakin suusta rikkoutuvat. Kesällä mökillä ajattelin rikkinäisistä astioista tehdä koruja. Ostin käytettynä lasihiomakoneen ja  sillä saa kätevästi hiottua posliinia.

 Pientä taukoa pidin kirjoittamisesta kun olkapäässäni oli tulehdus ja se oli niin kipeä, että en voinut käyttää oikeaa kättä ollenkaan. Olin töistä sairaslomalla ja kävin ortopedilla. Lääkäri laittoi kortisonia ja jotakin puuduttavaa ainetta. Nyt on jo käsi melko hyvä ja töissäkin jo olin. Reumakokeitakin otettiin kun tämä on jo toinen kerta, kun olkapää tulehtuu ja tlehdusarvot nousee. Kuulemma jos on rasitusvamma sen ei pitäisi nostaa tulehdusarvoja. 

Paljon mietteitä ja suruakin koen, kun nuorimmalla lastenlapsella todettiin juuri diabetes. Lapsi on vielä pieni ja diabeteksen oireita oli vain lisääntynyt jano. Lapsen äiti toimi kuitenkin vaistonsa mukaan nopeasti ja lapselta mitattiin verensokerit. Sitten jo äiti la lapsi vietiin ambulanssilla sairaalaan. Nyt on alkanut uusi arki perheessä diabeteksen kanssa. Arki tuottaa alussa paljon unettomia öitä ja sydämen tykytyksiä. Onneksi lapsen molemmat vanhemmat ovat saaneet sairaalassa mitä parhainta opetusta ja tukea. Taas tuli muistutus siitä, että turhaan ei ole isovanhemmat veroja maksaneet ja kuinka hienoa on asua Suomessa!


maanantai 22. helmikuuta 2021

Emalivadin uusiokäyttö


 Minulle merkityksellisiä esineitä on monet lapsuudesta tutut. Emalivateja käytettiin tiskivateina ja saunavateina minun ollessa lapsi. Muovivadit syrjäyttivät sitten emalivadit myöhemmin. Kuvassa olevan emalivadin sain tutulta ilmaiseksi ja vein sen mökille kukkaistutukseen. 

Nyt ostin kaksi vanhaa puutuolia 5 eurolla ja ajattelin pyytää isännän sahaamaan niiden istuin osaan isot reijät, johon sitten upotan kukka-astian. Astiaan istutan kesäkukkia ja ne saavat sitten vapaasti kiertää pitkin tuolia kun kasvavat. Kukkatuolit asetan mökille jonnekkin sopivaan paikkaan. Näin saavat vanhat osittain risat tuolit uuden elämän.  Niistä on silmän iloa koko kesän ja varmasti monia muitakin tulevia kesiä.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Eräänä elokuun päivänä mökillä

Viime elokuussa, eräänä sateisena päivänä minä ja mies menimme töistä suoraan mökille. Vaikka ilma ei ollut kuin morsian niin oli rentouttavaa raskaan työpäivän jälkeen mennä hiljaisuuteen mökille. Söimme helppoa "äitien tekemää" ruokaa. Lämmitimme mökin "mummulantuoksuisen" saunan ja uimme niin kuin lapset. Keitimme hyvät kahvit ja katselimme järveä kuinka vesipisarat pomppivat sen pinnalla. Laitoimme mökissä puut palamaan takassa ja menimme vanhaan sivustavedettävään sänkyyn kuuntelemaan veden ropinaa. Ah tätä hiljaisuutta ja tunnelmaa. Meluisa työpäivä jäi unholaan ja ihana rentous vallitsi koko pientä mökkiä ja sen kahta onnellista. Huomenna on uusi päivä ja jaksamme sen taas, kun saimme näin irtioton arjestamme!