Eläimet ovat minulle tärkeitä. Haluaisin elää niin kuin Peppi Pitkätossu, eläinten keskellä. Se ei kuitenkaan onnistu täysin, koska mieheni ei ole samaa mieltä. Hän kestää koirat ja kissat juuri ja juuri kodissamme, mutta enempää ei kuulemma meidän kotiin ei sisälle tule. Tällä hetkellä meillä asustaa silkkiterrieri, kultainennoutaja ja kissa. Kuvassa oleva kissa on Nuppu. Nuppu kuoli muutama viikko sitten 18 vuotiaana. Kotieläimistä luopuminen on aina niin surullista ja niiden muisto säilyy aina sydämessäni.
Meillä on myös pieni kanala, jossa asustaa kukko ja 5 kanaa. Meillä oli myös 2 lammasta melkein 10 vuotta, mutta pari vuotta sitten jouduin niistä luopumaan. Vanhempi lammas sairastui ja siitä piti luopua. Samalla luovuin myös nuoremmasta lampaasta, koska se oli niin kiintynyt toveriinsa ja ei olisi yksin selvinnyt onnellisena. Voin sanoa, että lampaat olivat minulle läheisiä ja rakkaita. Niistä luopuminen oli kova paikka. Sain omista lampaista villaa, joista kehruutin lankaa. Lankaa sitten värjäsin erilaisilla kasveilla. Nyt tämä pari vuotta ilman lampaita on tuntunut, että jotakin puuttuu elämästäni. Pikkuhiljaa on hiipinyt ajatus, että haluan vielä omia lampaita. Nyt pitäisi alkaa vaan taivuttelemaan isäntää tuohon emännän haaveeseen. Isännän suostumusta vaaditaan näissä unelmissä, koska hänen apuaan tarvitsen mm. aitausten teossa, sorkkien lyhentämisessä ym. Olen jo alustavasti tiedustellut saisinko ostettua oman paikkakunnan lampurilta lampaat? Hänellä olisi 3 tuttipullolla ruokittua karitsaa, jotka olisi valmis minulle myymään. Nyt on siis kuukausi aikaa saada mies ymmärtämään, että lampaita kaivataan meidän pikkutilalla.
Eläimistä kun tulee niin nopeasti perheenjäseniä ja sitten niistä ei halua eroon koskaan ❤️
VastaaPoistahttps://jasukuvaa.blogspot.com/