sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Taukoa


 Nämä kauniit Arabia puhalluskupit sain eräältä mukavalta ihmiseltä lahjaksi. Olin joskus ilmoitellut, että otan vastaan rikkinäisiä arabian kuppeja. Ajattelin tehdä niistä koruja. Nämä kupit ovat kuitenkin ehjiä, että en raaski tehdä niistä koruja vielä ennen kuin ne jostakin suusta rikkoutuvat. Kesällä mökillä ajattelin rikkinäisistä astioista tehdä koruja. Ostin käytettynä lasihiomakoneen ja  sillä saa kätevästi hiottua posliinia.

 Pientä taukoa pidin kirjoittamisesta kun olkapäässäni oli tulehdus ja se oli niin kipeä, että en voinut käyttää oikeaa kättä ollenkaan. Olin töistä sairaslomalla ja kävin ortopedilla. Lääkäri laittoi kortisonia ja jotakin puuduttavaa ainetta. Nyt on jo käsi melko hyvä ja töissäkin jo olin. Reumakokeitakin otettiin kun tämä on jo toinen kerta, kun olkapää tulehtuu ja tlehdusarvot nousee. Kuulemma jos on rasitusvamma sen ei pitäisi nostaa tulehdusarvoja. 

Paljon mietteitä ja suruakin koen, kun nuorimmalla lastenlapsella todettiin juuri diabetes. Lapsi on vielä pieni ja diabeteksen oireita oli vain lisääntynyt jano. Lapsen äiti toimi kuitenkin vaistonsa mukaan nopeasti ja lapselta mitattiin verensokerit. Sitten jo äiti la lapsi vietiin ambulanssilla sairaalaan. Nyt on alkanut uusi arki perheessä diabeteksen kanssa. Arki tuottaa alussa paljon unettomia öitä ja sydämen tykytyksiä. Onneksi lapsen molemmat vanhemmat ovat saaneet sairaalassa mitä parhainta opetusta ja tukea. Taas tuli muistutus siitä, että turhaan ei ole isovanhemmat veroja maksaneet ja kuinka hienoa on asua Suomessa!


2 kommenttia:

  1. Oi,paljon tsemppiä ja voimia lapsesi perheelle. Nuo asiat kyllä niin pysäyttävät ja muuttavat arkea. Lisävät huolta.
    Onneksi tämä Suomen terveydenhuolto on hyvä.
    Hyvä kun sinun olkapääsi jo parempi,kurja vaiva ollut ja varmasti kipeä.
    Ihanat kupit,jee wau koruja,innolla odotan koru kuvia,olet kyllä taitava.
    Iloa viikkoosi ja maanantai päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Se lämmitti mieltäni <3 Sydän on ollut raskas lapsen ja lapsenlapsen vuoksi. Ottaisi niin paljon mielummin itselleen koko taakan kantaakseen, mutta kun ei voi. Päivä kerrallaan mennään ja voimia on saatu. Mukavaa viikkoa sinulle myös<3

      Poista